A-tytöt turnaus Vesannolla 23.11.
A-tyttöjen turnaus pelattiin tällä kertaa Vesannolla, koska Pihtiputaalla oli halli varattu. Se ei kuitenkaan meitä lannistanut.
Hallin laittamisen jälkeen lähdimme ulos reippailulle ja sieltä hyvällä energialla lämpälle ja ensimmäistä peliä kohti.
Ensimmäinen peli meillä oli Kempele/A vastaan. Ensimmäinen erä oli hyvin aneemista ja ei saatu omaa peliä käyntiin. Joten siitä kempeleelle erävoitto.
Toinen erä taas lähti ihan erilaisella ilmeellä ja taisteltiin hienosti palloista. Tämän seuraksena meille toisesta erästä voitto ja kolmanteen erään.
Kolmas erä lähti samalla tavalla liikkeelle kuin toinenkin erä. Saatiin erän alkuun pienoinen johto ja jatkettiin hyvää peliä erän loppuun asti joten kempeleestä saatiin 2-1 voitto.
Toiseen peliin saatiin vastaan Salpis/A1
Peli lähti hyvin käyntiin omilla suorituksilla ja tehtiin rohkeita päätöksiä. Hyvän pelin ansiosta kairattiin meille erävoitto ekasta erästä.
Toinen erä ei lähtenyt niin loistokkaasti. Annettiin vastustajalle omilla virheillä paljon pisteitä joten toisesta erästä voitto salpikselle.
Kolmas erä alkoi hyvin ja saatiin hyvä johto, mutta salpis otti kiinni ja sitten oltiinkin jo tasoissa. Erän loppu oli tiukka ja saatiinkin jo eräpallo, mutta salpis meni ohi ja vei erävoiton. Joten toisesta pelistä 2-1 häviö.
Kolmannessa ja viimeisessä pelissä meillä oli vastassa Lempo-Volley/A1.
Annettiin heti erän alkuun vastustajalle pienoinen johto ja tehtiin omia virheitä ja ei saatu vastustajaa kiinni joten ekasta erästä häviö.
Toinen erä aloitettiin heti paremmalla fiiliksellä. Erä oli tosi tasainen ja kumpikaan ei saanut merkittävää johtoa. Erän olisi voinut kumpi vaan voittaa, mutta harmillisesti lempo vei sen tällä kertaa. Viimeisestä pelistä siis 2-0 häviö.
Päivä tiivistettynä:
Olisi pitänyt käyttää ääntä ja jalkoja rohkeammin. Rohkeaa hyökkäystä olisi myös kaivattu enemmän. Päivä saldona siis yksi voitto ja kaksi häviötä, joten tipuimme alempaan pooliin. Päivä oli tosi vaihtelevainen, mutta tästä otetaan opiksi ja kasvetaan pelaajina ja joukkueena ja ollaan seuraavassa turnauksessa napsun kovempia ja näytetään mitä me osataan.
Päivän kohokohdat:
Iidan libero hyökkäys ja Mikon aikalisän jälkeinen piste.