Plokin miehet viettivät aurinkoista sunnuntaipäivää isännöiden Keski-Suomen sarjan turnausta Pihtipudassalissa 10.1.
Ploki-HuKi 3-0 (25-23, 25-21, 25-14) Ottelu Huhtasuon Kisaa vastaan alkoi hieman jännittyneesti. Ensimmäinen kerta kotiyleisön edessä aiheutti selvää jännitystä niin nuorissa, kuin vanhemmissakin pelimiehissä, mikä näkyi läpi ottelun omien virheiden määrässä. HuKi johti avauserää pitkään, mutta erän lopussa Ploki onnistui taistelemaan tarvittavat pisteet, vieden erän nimiinsä pistein 25-23. Toisessa erässä erityisesti Mikko Pesonen oli aivan pitelemätön ja onnistumisten kautta alkoi jännityskin pelaajista hieman karista. Toisen erän Ploki hoiti kotiin pistein 25-21. Kolmas erä olikin Plokilta jo vapautuneempaa peliä, mutta muutamia omia virheitä tuli yhä liikaa. Vastaanotto oli kunnossa, kuten koko pelissä, ja hyökkäystehojakin löytyi laajalla rintamalla. Ploki vei siis kolmannenkin erän, tällä kertaa selvästi, 25-14. Vastaanotto pysyi kasassa läpi pelin, josta kiitos Laurille, Samille ja Ossille. Tehokkaimmin palloa hakkasivat Pesoset, eli Mikko 14/+11 ja Heikki 10/+5.
Ploki-LeiPy 3-0 (25-18, 25-10, 25-18) Leivonmäen Pyry antoi Plokin otteluiden välissä tiukan vastuksen HuKi:lle, joten Plokin toisesta ottelusta oli odotettavissa tiukka vääntö. Toisin kuitenkin kävi. Ensimmäisessä erässä Pyry pysyi vielä vaivoin Plokin matkassa. Vastaanoton ollessa huippuluokkaa oli passari Teemu Hietalaaksolla koko laaja hyökkäys käytössään ja kun vielä Plokin torjunta tukki ajoittain verkon täysin, vei Ploki erän 25-18. Toisessa erässä vieraat hyytyivät täysin kotijoukkueen käsittelyssä. Etenkin Pauli Matalamäen keskihyökkäykset, sekä muutamat Teemun ja Samin kuviot olivat vastustajalle liikaa. Toinen erä Plokille tyrmäävästi 25-10. Kolmaskin erä meni kotijoukkueen komennossa. Vaikeuksia kuitenkin tuotti pelirytmin ylläpitäminen ja hetkittäin tekemisestä puuttui se viimeinen terävyys niin hyökkäyksessä, kuin puolustuksessakin.
Aikalisältä terävyyttä haettuaan Ploki vei viimeisenkin erän, pistein 25-15. Pelaajista parhaimmillaan olivat Matalamäen veljekset, Sami 13/+9 ja Pauli 12/+9. Sami oli ottelussa aivan liekeissä, sillä mies myös vastaanotti palloja 78%:n tarkkuudella.
Kokonaisuutena mieslentopallon paluu Pihtiputaalle sujui siis mainiosti. Yleisöä oli paikalla varsin mukavasti, mitä ei muilla pelipaikkakunnilla ole tänä talvena nähty. Tästä suuri kiitos katsojille. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan myös jatkossa! Plokin miehet jatkavat pelejään 31.1. Jyväskylässä, jonka kotiturnaus viikolla 6, jolloin vieraaksi saapuvat Äänekosken Tiikerit, sekä Tikkakosken Pallo.